Metsästyskoiraliitto on valmistellut lausunnon maa- ja metsätalousministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi metsästyslain 41 §:n muuttamisesta
Lausunnon keskeinen sisältö
Ihmisten turvallisuus ja omaisuus pitää turvata Suomessa. Siihen tarvitaan suurpetojen kannanhoidollista metsästystä. Metsästyksen keskeiset edellytykset tulee kirjata lakiin ja laajemmin perustelut valmistelutöihin. Lausunnossamme on tuotu esille eräitä keskeisiä edellytyksiä.
Suotuisa suojelutaso tulee kullekin suurpedolle kirjata lakiin. Se ei voi olla kulloinkin virkamiesten päätettävissä oleva asia, koska hallinto-oikeudet voivat sen siinä tapauksessa asettaa kyseenalaiseksi ja vedota direktiiviin. Lausunnossamme olemme ehdottaneet sudelle sopivaa yksilömäärää, vastaava on EU:n taholta hyväksytty Ruotsissa, joten sieltä kannattaa ottaa toimiva ratkaisu käyttöön.
Kanta-arvioiden tulee olla läpinäkyvästi tehtyä ja määräajoin kalibroitavaa. Erityisesti suden ja ilveksen kohdalla se voidaan tehdä lumijälkilaskennalla, sopivalla otannalla. Kalibroinnin tulisi suorittaa eri taho, kuin se joka kanta-arvion tekee.
Metsästäjät ja suurriistakoirat ovat keskeisessä roolissa niin kannanhoidollisessa metsästyksessä, kuin myös ihmisten turvallisuuden varmistamisessa ja omaisuuden suojaamisessa.
Suurriistakoirien toimintaedellytykset tulee siis turvata.