Liiton tarkoituksena on metsästyskoiraharrastuksen etujärjestönä
säilyttää ja turvata suomalaisen metsästyskoiraharrastuksen jatkuvuus, sekä
edistää metsästyskoiraharrastuksen toimintaedellytyksiä.
Jukka Immonen:
Olen tavannut viime aikoina melko monta metsästyskoiraharrastajaa, ja moni on nostanut esille kysymyksiä tähän uuteen liittoon liittyen. Tässä kirjoituksessa pyrin vastaamaan muutamiin yleisimpiin kysymyksiin ja kertomaan, miksi Metsästyskoiraliitto on perustettu ja mitä se tarjoaa jäsenilleen.
Miksi Metsästyskoiraliitto on perustettu?
Metsästyskoiraliitto on perustettu ensisijaisesti edunvalvontaa varten. Rotujärjestöillä on haasteita yksinään päästä niihin pöytiin, joissa valmistellaan metsästyskoiraharrastukseen liittyvää lainsäädäntöä. Kennelliitolla taas on hyvin heterogeeninen jäsenkunta, mikä on tehnyt voimakkaasta metsästyskoiraharrastuksen puolustamisesta haastavaa. Metsästyskoiraliitto uskaltaa olla koiran puolella ja näkee asian niin, että koirajärjestöjen tulee olla koiran ja sen hyvinvoinnin puolella. Sekä vaikuttaa siihen, että perinteinen koirametsästys irrallaan olevalla koiralla on mahdollista myös tulevaisuudessa.
Mitä Metsästyskoiraliitto tarjoaa jäsenilleen?
Edunvalvonnan ohella Metsästyskoiraliitto voi toimia jäsenyhdistysten yhteisissä hankkeissa koordinoijana ja sopijaosapuolena. Tässä tulee erityisesti kysymykseen harrastukseen liittyvien tietojärjestelmien kehittäminen.
Liittoon on jo liittynyt ilahduttavan paljon henkilöjäseniä, ja osa on tarjoutunut osallistumaan talkoisiin, kun toiminnassa tarvitaan asiantuntijoita eri osa-alueille. Jäsenmaksu on vain kymmenen euroa, eikä liittymismaksua ole, joten rahasta liittyminen ei jää kiinni.
Yhdistysjäseniä on myös jo liittynyt, ja moni yhdistys keskustelee liittymisestä yleisessä kokouksessa ennen päätöstä liittymisestä. Esimerkiksi Suomen harmaahirvikoirajärjestön (SHHJ) hallitus päätti viime lauantaina (8.2.2025) että SHHJ liittyy jäseneksi, ja se lieneekin ensimmäinen iso rotujärjestö, joka teki päätöksen liittyä mukaan.
Onko tarkoitus korvata Suomen Kennelliitto?
Metsästyskoiraliitto ei korvaa Kennelliittoa, mutta ei voi myöskään olla Kennelliiton jäsen. Olemme täysin Kennelliitosta riippumaton yhdistys.
Ketkä ovat yhdistyksen perustajat?
Metsästyskoiraliiton perustajina toimivat muutamassa suuressa metsästyskoirien rotujärjestössä toimineet henkilöt. Perustajajäsenet ovat Forsbacka Daniel, Immonen Jukka, Kukkonen Esa ja Leppänen Jouni. Kaikki perustajat ovat myös käytännön metsästyskoiraharrastajia.
Tervetuloa mukaan!
Tarvitsemme jäseniä, jotta olemme vakavasti otettava edunvalvoja. Siksi niin henkilöjäsenet kuin yhdistysjäsenetkin ovat tervetulleita. Liity mukaan ja ole osa yhteisöä, joka ajaa metsästyskoiraharrastajien etuja ja edistää koirien hyvinvointia.
Tarkoitus ei ole ajaa pelkästään perinteisten suomalaisten metsästyskoirien asiaa, vaan kaikki metsästyskoirat harrastajineen kuuluvat samaan joukkueeseen ja vain yhdessä saamme äänemme kuuluviin ja voimme vaikuttaa.
Talven aikana tulemme olemaan tavoitettavissa esimerkiksi useamman rotujärjestön yleisissä kokouksissa. Hyvin todennäköisesti myös valituilla messuilla. Ja meiltä saa kysellä lisätietoja ja nostaa esille niin huolia, kuin ideoitakin.